Melanoomaleikkaus jännitti minua

Heli Vähäsilta

Helsinki Hospitalin myynti- ja markkinointijohtaja

Luettu 407 kertaa

03.12.2016

Viimein koitti melanoomaleikkauksen päivä.

Hän katsoi hetken ja totesi, että ei haittaa, vaikka on tuollaisia arpia, näkyy, että on tullut vähän hittii!

Kun toimitusjohtajamme Esa-Pekka Pälvimäki kysyi minulta, jännitänkö leikkausta, vastaukseni oli selvä. Kumma kyllä pelkäsin lähinnä pistämistä. Onneksi vastaava hoitajamme Riitta Vimpeli piti minua kädestä leikkauksen valmistelujen ajan. Muistan ajatelleeni, että toivottavasti kaikki potilaamme kokevat tämän saman. Tämän lämpimän käden. Onneksi me olemme kehittäneet omahoitajasysteemin sairaalassamme ihan huippuunsa.


Pääsin melanoomaleikkaukseen nopeasti, viikossa. Sekin tuntui pitkältä odotukselta, koska elämän kriisitilanteissa ajantaju muuttuu.

 

Kun käy läpi omaa elämäänsä ja ratkaisujaan, minuutti saattaa tuntua tunnilta. Tunti saattaa tuntua vuorokaudelta. Vuorokausi vuodelta.


Minua edeltävä leikkaus kesti pidempään kuin oli ennakoitu, mutta minua ei odottelu haitannut. Outo tilanne. Olin sekä sairaalamme Helsinki Hospitalin myynti- ja markkinointijohtaja (kaikki potilaiden puolesta!) ja pelkäävä ihminen, joka miettii, miten minulla tässä nyt käy.


Minä en tarvinnut ihooni siirrettä, koska elettyä elämää oli kyljessä sopivasti. Muistan joskus jonkun kokeneen plastiikkakirurgin sanoneen, että älkää naiset olko huonona siitä, että on vähän ylimääräistä, on sitten esimerkiksi rintasyövän jälkeisissä korjausleikkauksissa mistä ottaa. Meillä Helsinki Hospitalissa tehdään paljon tätä korjaavaa plastiikkakirurgiaa, johon päädytään sairauden, vamman tai synnynnäisen epämuodostuman vuoksi. Esteettistä kirurgiaa meillä ei tehdä.


Olin lukenut melanoomasta kaiken mahdollisen. Tiesin, että ihomelanooman tärkein hoitomuoto on leikkaus, jonka tekee plastiikkakirurgi. Leikattavan melanooman tai sen poistoarven ympäriltä otetaan mukaan tervettä kudosta 1–2 cm:n leveydeltä. Leikattavan ihoalueen koko riippuu melanooman paksuudesta.


Heräämössä kuuntelin musiikkia. Olin päivän viimeinen potilas, ja illalla mieheni Tommi ja poikani Hugo tulivat hakemaan minua kotiin. Yöllä olin todella kipeä, koska haavaan koski. Nukuin kotona puoli-istuvassa asennossa. Onneksi lääkkeet veivät kivun pois. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut ihan hyvä, että olisin jäänyt vuodeosastollemme yhdeksi yöksi.

Seuraavan päivän vain nukuin. Mummo tapasi sanoa, että uni parantaa. Päätin taas kerran noudattaa hänen oppejaan. Tommi oli tuonut lehtiä, kirjoja ja mehua. En jaksanut lukea, kunhan nopeasti tunnollisena ihmisenä kävin läpi työsähköpostit. Kun Hugo tuli päiväkodista kotiin, hän kysyi: mitä sulle on tehty? Kerron, että minulle on tullut selkään huonoja soluja, jotka nyt leikattiin pois. Hugo pyysi näyttämään arpia.


Hän katsoi hetken ja totesi, että ei haittaa, vaikka on tuollaisia arpia, näkyy, että on tullut vähän hittii! Seisoin alushousut jalassa kylppärissä ja ajattelin, että tässä minä nyt olen. Väsyttää, koskee ja muutenkin on tullut elämässä vähän hittii.

 

Sain kotiin kukkia. Kaikki olivat värikkäitä. Olen kukkaihminen, ostan aina perjantaiksi kotiin kimpun. Senkin olen oppinut mummoltani. Katselin kortteja ja luin niitä moneen kertaan. Kannustavat lauseet saivat aivan uuden merkityksen. Mietin, että jos en selviä tästä, luen sitten näitä kortteja viimeisillä hetkilläni. Mistähän tuo ajatus nousi päähäni? Pelosta ja ahdistuksesta varmaan.


On tärkeää, että elämässä on ympärillä ihmisiä. Minulla on. Kun siivosin sairastumisen jälkeen lompakkoani, löysin sieltä tämän lehtileikkeen. Miksiköhän olin sen joskus leikannut ja lompakkooni laittanut? No, ehkä kaikella on tarkoituksensa. Että löytäisin tämän juuri nyt.

Kauan en sairauslomalla viihtynyt, niin monet asiat tuntuivat jääneen töissä kesken. Kävely oli vielä vähän hidasta, mutta aika kotona alkoi käydä pitkäksi. Niinpä päätin laittaa lilaa luomiin, huulipunaa huuliin ja lähteä ovesta ulos. Auringonpaiste vähän kammoksutti, mutta sitäkin kohti oli nyt vain mentävä.

Heli Vähäsilta

Jaa kirjoitus:
Blogin etusivulle