Toivuin melanoomaleikkauksesta nopeasti

Heli Vähäsilta

Helsinki Hospitalin myynti- ja markkinointijohtaja

Luettu 464 kertaa

05.12.2016

Miten pysähtymätön ihminen oppii pysähtymään, kun sen aika on?

Melanoomaleikkauksesta toipuminen sujui loppujen lopuksi hyvinkin joutuisasti. Välillä ihan unohdin, että minun olisi pitänyt ottaa rauhallisesti. Niinpä löysin itseni purkamasta kuorma-auton lavalta asiakaslehtiämme. Miten pysähtymätön ihminen oppii pysähtymään, kun sen aika on? Siinäpä minulle oppia koko elämäksi.


Patologin lausunnon saaminen kesti viikon ja tuloksen kuulin jälkitarkastuksessa meillä Helsinki Hospitalissa. Melanooma ei ollut levinnyt paikallisesti eli sitä ei löytynyt minusta poistetussa ihossa. Minulta pääsi itku, koska helpotus oli niin suuri. Vielä olisi edessä imusolmuketutkimukset ultraäänellä ja viiden vuoden kontrollivaihe. Myös varhaisvaiheen melanooma voi uusiutua. Näin käy alle viidelle prosentille.


Aionkin järjestää voitonjuhlat vasta vuonna 2020. Viisikymppisjuhlat jäivät sairauden takia järjestämättä, joten vietän nekin samalla. 55-vuotiaana on varmasti hienoa juhlia! Poikani Hugo täyttää myös silloin tasavuosia eli kymmenen vuotta. Toivottavasti muistan kertoa hänelle tarpeeksi usein, miten tärkeä hän on minulle.


Helpotuksen jälkeen iski kuitenkin ahdistus. Mietin, että jospa syöpä onkin levinnyt aivoihini.


Ultraäänitutkimuksen ja lääketieteellisten faktojen mukaan kyseessä oli pinnallinen melanooma, joka ei ollut levinnyt imusolmukkeisiin eikä lähettänyt pinnallisia satelliitteja. Mutta minä en uskonut! Ja minähän kuitenkin yritän yleensä olla järkevä ihminen, joka uskoo lääketieteen alalla tutkittuun tietoon ja siihen, että melanoomassa asian parhaita asiantuntijoita ovat ihotautilääkärit ja plastiikkakirurgit.


Lähipiirin ja ystävien merkitys varsinkin sairauden alkuvaiheessa oli suuri. Minun elämäni tärkeä ryhmä on Vanhat Kotkat, joka koostuu seitsemästä tytöstä ja Jukasta. Toiset olivat Toivo Pekkasen ala-asteella a- ja toiset b-luokalla. Jossakin vaiheessa 45 vuotta sitten me löysimme toisemme ja yhtä on pidetty siitä asti.


Kun sain tietää sairaudestani, soitin ensin Mimmille, jolla on Sopiva-niminen vaatteiden ja asusteiden nettikauppa. Hän kertoi juuri tehneensä hyvät kaupat ja avaavansa onnistumisen kunniaksi siideripulloa. Kun kerroin uutiseni, Mimmi sanoi: Olen menettänyt äidin ja isän syövälle, menetänkö mä nyt sinutkin? Sitten hän kertoi, että minä olen hänen vanhin ihmissuhteensa.


Toinen Vanha Kotka Terhi sanoi heti puhelun aluksi, että nyt alkaa meidän talvisotamme, nyt emme anna periksi.


Myöhemmin hän kertoi menneensä oitis nettiin ja etsineensä kaiken tiedon melanoomasta.

Ihmisten suhtautuminen sairauteeni vaihteli. Yllättävän monet vähättelivät asiaa. Tajusin, että ihosyövästä tiedetään liian vähän ja sairauden salakavaluutta ei ymmärretä. Ihmiset eivät tiedä eroa okasolusyövän, tyvisolusyövän ja melanooman välillä. Laitankin tähän hyvän yhteenvedon Syöpäjärjestöjen sivuilta:

 

  • Tyvisolusyöpä (basaliooma) esiintyy alueilla, jotka ovat altistuneet auringon UV-säteilylle. Tyypillisesti tyvisolusyöpä kasvaa hitaasti ja lähettää harvoin etäpesäkkeitä.
  • Okasolusyöpä on ihon sarveissolujen pahanlaatuinen kasvain. Sitä esiintyy valolle altistuneiden alueiden lisäksi kroonisten haavojen ja ärtyneiden arpien yhteydessä sekä limakalvojen rajoilla. Okasolusyöpä käyttäytyy aggressiivisemmin kuin tyvisolusyöpä: se haavautuu aikaisemmin, kasvaa nopeammin, leviää syvempiin kudoksiin nopeammin ja lähettää joskus etäpesäkkeitä.
  • Melanooma on muita ihosyöpiä vakavampi. Se on länsimaiden voimakkaimmin lisääntyviä syöpiä.


Mutta monet olivat myös kiinnostuneita kuulemaan, miten minua hoidetaan ja kulkivat muutenkin rinnalla.


Empatialla on ihan uskomaton voima. Miten me ylipäätään tulisimme toimeen, jos emme välittäisi toisistamme?


Itsekin olen muuttunut. Kun syöpäpotilas istuu Helsinki Hospitalin odotustilassa, teen tikusta asiaa ja menen hänen luokseen. Tarjoan kahvia ja usein alamme jutella. Ei ole helppoa olla potilas ja odottaa. Jos voin jotenkin sitä olotilaa helpottaa, teen sen mielelläni.


Omassa elämässäni minulla oli ihmeellisen kiitollinen olo. Yhtenä viikonloppuna poikamme Hugo oli hoidossa isovanhemmilla ja istuimme Tommin kanssa parvekkeella. Yhtäkkiä Tommi kysyi minulta, että mitäs jos nyt tänä syksynä lähdettäisiin sille maailmanympärysmatkalle. Olimme säästäneet matkaan pitkään. Kun vastustelin, että emme nyt voi, koska matka tulee niin kalliiksi, miehelläni oli vastaus valmiina: no, ei sitä rahaa hautaankaan täältä mukaansa saa.


Matkan suunnittelu oli mahtavaa, koska sain ajatukseni välillä pois melanoomasta. Myös matka oli ihana, mutta näin jälkeenpäin ajatellen minulla oli koko ajan melko ristiriitainen olo. Olimme liikkeellä paikoissa, joissa paistoi aurinko. Minusta tuntui, että lierihattu ja aurinkorasva eivät suojanneet tarpeeksi. Jokainen auringonsäde tuntui uhkaavalta.


Tommi osti minulle UV-suojatun uimapuseron. Näytin siinä lähinnä kuoristaan pursuavalta makkaralta. Olo ei ehkä ollut maailman hyvännäköisin, mutta eipä se minua haitannut.


Ystäväni Mimmi antoi minulle 14 lierihattua suojaamaan auringolta.


Emme muuten riidelleet reissussa kertaakaan. Suomessa saamme autossa ihan lyhyelläkin ajomatkalla aikaiseksi sanaharkan. Nyt pysyimme Etelä-Afrikan vasemmanpuoleisessakin liikenteessä ihan rauhallisina.


Olihan se vaan niin hienoa istua siinä autossa yhdessä. Ja olla elossa.

Heli Vähäsilta

Jaa kirjoitus:
Blogin etusivulle